perjantai 25. tammikuuta 2013

Viimeinen kokeiluni

ohje jostain netistä ja kuva Novitan lammas sukista
Koko tällä kokeilulla on 0/3kk
Lankoina: Turkoosi Novita Wool, musta ja harnmaa Gjestal Maija



torstai 24. tammikuuta 2013

Se tuli nyt

Siis mikä?

 no tietysti ensimmäinen yhteyden otto tämän kevään snyltäni ja saimpas pienen lahjankin mukana.
Tästä on hyvin paljon iloa minulleja ajattelinkin sen lähiaikoina pistellä. Kunhan saan muutaman muun työn ensin pois päiväjärjestyksestä.
KIITOS sny ekasta yhteyden otostasi.
(skannattu kuva ei tee oikein oiekutta postauksen kuville)




maanantai 21. tammikuuta 2013

Pipoja aina vaan

Nyt on isoöidinneliö tehdas käynnissä. Kuvat t uli nyt vähän hassusti kuvattua, mutta haitanneeko tuo. Alimmainen pipo on tehjty Miamin lopuista eli on jämä pipo.
Violetissa on Miami ja puro batik. Olen tainnut vallan hurahtaa nyt näihin pipoihin. No kyllä kaikille joku paikka vielä löytyy ( toivottavasti)


















Muuten nämä pipot ovat samasta puro batik langasta, mutta yksiväristä lankaa vaihtamalla tuli ihan erinäköiset pipot. Siis tässä on kahta eri buro batikkia eka ja toka on samasta ja kolmas je neljös taas toisesta.






torstai 17. tammikuuta 2013

Lisää virkattuja / neulottuja pipoja

taas muutama uusi pipo. N'itä oon todella mukava tehdä ja varsinkin tää Puro batik sopii näiihin Miamin kanssa oikein hyvin.Kuvaus vaan ei oikein oo mahtavaa, kun ei ole minkä päälle topn laittas kunnolla.


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

torstai 10. tammikuuta 2013

Jotain aikaseksi saatua

Olen saanut tänä vuonna peräti kaksi ristipistoa valmiiksi ( kirjailu osuus) ja toinen on jo korttinakin, mutta toinen odottaa vielä valmistumista kortiksi.


Sitten siivouksen yhtreydessä löysin kasan vanhoja ristipistopalasia ja mietin mitä niistä teksin. Aikani pähkäiltyä päätin terhdä niistä peiton. Olen saanut kaksi palasta valmiiksi ja monta vielä olisi tehtävä jotta peitto tulisi valmiiksi. Tarkoitus olisi tehdä vähintään 120 cm:een saänkyyn sopiva peitto. Katotaan kuinka käy. Ai niin tarkoitukseni no vielä tehdä niin, että peiton pääväri on sininen.



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Harjoitella pitää vielä

Täll'äisen tein äsken, mutta en ole täysin tyytyväinen aikaan saannokseeni, Joten harjoitelua vaatii vielä, mutta tässä tämä nyt kuitskin on :)
Taitavat olla likööri karkkeja ja huomasin muutaman menneen väärinpäin hih....


Tullkaahan mukaan

Lasten paketti vaihdossa on alkamassa nimen ekalla kirjaimella alkava vaihto. Vaihtoon pääset tutustmaan klikkaamalla kuvaa


Ja sitten on alkamassa myös lasten salainen kirjaystvä. Tähänkin kannattaa tutustusa. Tähänkin päsäet klikkaamalla kuvaa.


Sitten on vielä Phedran askarteluissa alkamassa  tarravaihto johon voi osallistua sekä lapset, että aikuiset. Tässä vielä hiukan kyseisen vaihdon sääntöjä: Säännöt:

- lähetä parillesi tarroja n. 3 euron edestä
- tarrat voivat olla uusia tai omasta varastosta
- mukaan voi lähteä aikuinen taikka lapsi
- ota huomioon parisi ikä ja mieltymykset
- annettu ilo on jaettu ilo joten tuotetaan toisillemme hyvää mieltä :)

Kokonaisuudessa pääset vaihtoa tutkailemaan täällä


tässä Jonsukka kokeilujani sekä jusseja

osaltapuuttuu vuielä pari, mutta tulossa on ja tein kavertilleni myös jussi sukkia  ja yhdetpunaiset jäänyt kuvaamati mutta haitari näissä o...