Sivut

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tänään tupsahti toukokuun paketti

Siis ihanaiselta snyltäni ja se oli taas niin mua kuin olla ja voi. KIITOS taas. Ohje oli mielen kiintoinen Dropsilta. Olen tätä joskus katsonut, mutta en ole tehnyt, josko nyt sen kokeilis kuin sain niin ihanaa lankaakin.
En ole sitä vielä koskaan itse ostanut, mutta htypistellyt olen monen monta kertaa ja aina sen kuitenkin olen kauppaan jättänyt kun lankaa on kaapissa monen monta kerää.  Mistä sä tiesitkin että tää on mulle mieluinen lanka.
Toi tiskirätti on niin kaunis, että sitä ei raaski millään käyttää :)






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Nyt tännekkin sitten paremmalla onnella snyn välimuistaminen

Siis viime kerralla ei päivitys onnistunut, josko nyt onnistuu.

Sain snyltä todella ihanan kortin ja pinssin ja kuoressa oli todella ihana kissa postimerkki joka piti myös ottaa kuvaan.
Kiitos sny vielä tästä kerran.
Anteeksi heti kun kuvat eivät ole parhaimpia, mutta ovat kännykällä kiiressä otettu kun oma kamera oli lainassa.