Sivut

tiistai 26. elokuuta 2014

Opin uutta

Opettelin tekemään  lapaset kiilapeukalolla ja onnsitui. Tässä kuvassa nämä kokeiluni onvat vielä päättelemättömät. Eivät muuten ole saman käden lapset vaikka kuvassa siltä näyttää. Sattui vaan menemään kuvaan niin. Kyllä ovat tosiaankin molempiin käsiin. En ole siis tehnyt virhettä.

Ensimmäisten kokeilujeni innoittamana aloin tekemään kirjonbeule kiilapeukalo lapasia ja sitten kun ensimmäinen olkin valmis niin tuli tenkkapoo miten toinen tehdään. Mutta onneksi sain apua FB:n ihania lapasia ryhmästä ja näin sain toisenkin lapsen valmiiksi. Olen todella tyytyväinen näihin.
Nyt mäkin osaan sitten tehdä kiuilapeekalon. :)



perjantai 22. elokuuta 2014

Se alkoi sitten virallisesti

Jaa mikä? No snyn kierros tälle syksylle. Mistä sen muka tietää? no siitä kun kortti tulla tupsahti luukusta

tiistai 5. elokuuta 2014

Taas se on alkamassa

ja mukaan taas vaikka viime kierros ei ihan niitä parhaimpia ollut, mutta ei lannistuta. ja täältä pääset suoraan blogiin.



perjantai 1. elokuuta 2014

Tässä tämän hetkiset sytomyssyni forssaan

Prinsessa bambusta
 


alpakasta pitsipipo


puro patikista Silo

Lupaus 2:n puro patikin lopuista


Kokeilu neliö

Rakkaudella sinun puro patikista


Silo pipo ja lanka ?

zheratnemum puro patik

Lupaus ja lanka ?

isoäidin neliö pipo eri puuvilloista


Lupaus bambusta

palmikko puro patikista

zheratnemum bambusta

erilaisia puuvillan jä,iä ja isoäidin neliö